Hiihtovaellus Suomen korkeimmalle kohdalle Kilpisjärvi – Halti
Haltille vaellus patikoiden tai hiihtäen on useamman suomalaisen vaeltajan suunnitelmissa jossain vaiheessa vaellustaipaletta tai mahdollisesti ainakin haaveena. Tämä reilu sadan kilometrin hiihtovaellus Haltille on yksi ikimuistoisimmista tavoista tavoitella Suomen korkeinta kohtaa.
Me suuntasimme neljän hengen porukalla Haltille viikko ennen pääsiäistä huhtikuussa tunturisuksin ja ahkiot perässä. Kilpisjärvellä meren suhteellinen läheisyys voi vaikuttaa säähän nopeasti, minkä vuoksi olimme varanneet jokaiselle yölle varaustuvat. Toki talviteltat pakattiin turvallisuussyistä mukaan, kuten talvivaelluksella on hyvä tehdä. Ajankohdan vuoksi olimme pohtineet miten vilkasta vaelluksella tulisi olemaan, erityisesti tupien läheisyydessä. Tähän saimme matkan aikana yllättävän vastauksen, sillä saimmekin olla hyvin rauhassa omalla porukallamme.
Reittisuunnitelmamme oli seuraava:
1. Kilpisjärvi – Kuonjarjoki 19,5km, nousua 545m - 6h
2. Kuonjarjoki – Pitsusjärvi – 18km, nousua 219m – 4h
3. Pitsusjärvi – Haltin tupa – Haltin huippu – 16km, nousua 703m – 4,5h
4. Haltin tupa – Kuonjarjoki, 27km, nousua 358m – 5h
5. Kuonjarjoki – Kilpisjärvi – 19km, nousua 59m – 3h
Reittisuunnitelma ja kuljetut päivämatkat ladattavissa tarinan lopussa GPX-muodossa.
Kilpisjärvi – Kuonjarjoki 19,5km - 6h
Olimme saapuneet edellisiltana Kilpisjärven retkeilykeskukselle, jossa vietimme yön ja teimme viime hetken pakkaukset. Matkaan lähdimme tunturisuksin ja Fjellpulkenin ahkioiden kera. Puimme varsin runsaasti vaatetusta päälle ja jo ensimmäisen mäen jälkeen, hiihdettyämme noin kolme minuuttia, oli ensimmäisen tauon aika. Jokainen vähensi yhden vaatekerraston. Tämän jälkeen vaatetukseksi riitti kuorivaatteiden alle vain yksi vaatekerrasto. Ahkion vetäminen, hyvälläkin baanalla, vaatii veronsa ja hiki nousee pintaan. Talvivaelluksella turhan hikoilun välttäminen on yleensä paikallaan.
Reitti alkaa aikamoisella nousulla, kulkien Norjan puolelta Saarijärveä pitkin ja palaten takaisin Suomen puolella, Saarijärven tuvalle. Kesällä 2021 kuljimme samaa reittiä, mutta koronarajoitusten vuoksi rajan ylitys ei ollut sallittua ja kiersimme reitin eri kautta pysyen ainoastaan Suomen puolella. Tästä voi lukea lisää tarinasta: Käsivarren erämaa – Packrafteillä läpi Poroenon ja Lätäsenon erämaajokien.
Ensimmäinen hiihtopäivä sujui mukavissa merkeissä, kulkiessamme hyvin merkattua ja kelkoilla tampattua uraa pitkin. Reitillä onkin jatkuvasti merkkejä, joita seurata, joten navigointi reissussa on hyvin yksinkertaista. Ainoan takaiskun ensimmäisenä hiihtopäivänä koimme, kun selvisi, että retkievääksi suunnittelemamme makkarat olivat jääneet jääkaappiin Kilpisjärven retkeilukeskukselle. Ei ruokahuolto tähän kaatunut, mutta kyllä makkaraa mieli olisi tehnyt.
Olimme jo hyvän aikaan siinä ajatuksessa, että makkarat jäivät tältä reissulta syömättä, mutta mitä turhaan. Oltuamme jo hyvän tovin Kuonjarjoen tuvalla, tuvan ovesta astui Kilpisjärven retkeilykeskuksen yrittäjä ja ojensi meille jääkaappiin unohtuneet makkaramme. Iso kiitos kyseiselle yrittäjälle, harvoin tulee koettua näin hyvää palvelua.
Kuonjarjoki – Pitsusjärvi – 18km – 4h
Toisena päivän hiihtoa olikin jo hiukan kohtuullisempi määrä tarjolla, ainakin ajallisesti, joten päivästi tulisi hiukan kevyempi. Lähtökohtaisesti ensimmäinen päivä olisi voinut olla myös asteen lyhyempi, jotta seuraavat päivät olisivat olleet kevyemmät, mutta tämä on yksi puoli tupaverkostoon nojaavassa retkeilyssä. Tuvat ovat siellä missä ovat. Tämä siksi, että keholla kestää hetki tottua rasitukseen. Itselläni vaelluksen aiheuttama väsymys on aina helpottanut kolmannen päivän kohdalla. Tällä kertaa kuitenkin mentiin astetta rankemmalla ensimmäisellä päivällä ja kevyemmällä toisella päivällä.
Toinen päivä on alkutaipaleesta nousuvoittoista ennen Meekonlaakson avautumista horisonttiin. Pidimmekin Meekonjärven autiotuvalla lounastauon. Lounastauon aikana tapasimme koiran kanssa vaeltamassa olleen naisen. Hän kertoi olevan kymmenen päivän hiihtovaelluksella kahdestaan koiransa kanssa. Ei hullumpi tapa viettää kevätpäiviä tunturissa.
Toiselle päivälle meillä oli myös agendalla pilkkimistä, joten se myös vauhditti hiihtämisen tahtia. Hiihdon jälkeen, voimat alkoivat olla vähissä tuvan lämmetessä, mutta pilkkiminen silti kutsui hiihtovaeltajia puoleensa. Siirryimme Pitsusjärven kalapaikoille kairamme kanssa. Emme olleet huomioineet, että Käsivarressa jäänpaksuus voikin olla aikamoinen, verrattuna siihen, mihin olimme tottuneet. Tähän nopeasti paikallinen mies kelkkoineen ja kolme lapinvuolua vyötäröisillään totesikin, että meidän kairaamme kelpaa käyttää vain kylpyammeessa. Mitä se ikinä tarkoittikaan. Ymmärsimme kuitenkin nopeasti, että tämä kaira taisi olla vain kulissin puolesta mukanamme. Tästä oppineena olen käyttänyt myöhemmin tunturijärvillä jytympää kairaa, joka yltää lähes 1,5 metrin paksuisen jään läpi. Mies kuitenkin ystävällisesti viitoitti meille hyvät kalapaikat ja valmiit reijät, mihin tähtäsimme.
Ahti olikin suotuisa ja saimme toistakymmentä rautua, mistä pannulle päätyi useampikin rautu.
Pitsusjärvi – Haltin tupa – Haltin huippu – 16km - 4,5h
Edellisillan aikana tuuli yltyi ja yöllä tuuli kiihtyi entisestään. Aamutoimia suorittaessa totesimme, että voimme lähteä etenemään reitillä, vain noin 50 metrin näkyvyydestä huolimatta. Uskalsimme lähteä eteenpäin, koska seurasimme reittiä GPS-kellon avulla ja reitti oli niin hyvin merkattu. Tässä toki mukana olisi pitänyt olla GPS-käsilaite, mutta tämä onkin ollut ainoa talvivaellus ilman GPS-käsilaitetta.
Pitsusjärveltä alkaa varsin pitkä nousu ennen laajempaa tasankoa, jota onkin mukava hiihdellä Haltin tuvalle. Tuuli ei kuitenkaan tyyntynyt käytännössä koko matkan aikana, joten pidimme lounastauon kääntämällä selkämme tuulta kohden.
Lähestyessämme Haltin tupaa taivas aukeni kokonaan ja meillä oli reissun ensimmäinen aurinkoinen päivä edessämme. Olimme iloisia päätöksemme osalta jatkaa matkaa huonosta kelistä huolimatta ja näytti hyvin vahvasti siltä, että pääsisimme kapuamaan Haltin päälle. Jätimmekin ahkiot Haltin tuvalle ja aloitimme hiihtämisen ylöspäin.
Saavutimme Haltin huipun torstaina 5.4.2018 ollessamme kävijät 176927-176930, sekä päivän ensimmäiset kävijät.
Päivän päätteeksi huipulla ei käynytkään muita kuin kaksi Metsähallituksen työntekijää moottorikelkoilla.
Haltin tupa – Kuonjarjoki, 27km - 5h
Paluumatkan olimme suunnitelleet nopeammaksi käyttäessämme siihen 2 päivää, menomatkan kestäessä 3 päivää. Otimmekin hyvin tehokkaan hiihtopäivän ja maasto auttoi meitä myös merkittävästi. Kelin ollessa myös jälleen hyvin miellyttävä ja meille suotuisa. Vaikka maasto oli alamäkivoittoista, olimme kuitenkin poikki neljännen hiihtopäivän päätteeksi.
Hiihtovaelluksilla on osassa paikoissa mahdollisuus hakea vettä kantamalla virtaavista puroista, kuten oli esimerkiksi Kungsledenin hiihtovaelluksella Pohjois-Ruotsissa. Haltin vaelluksella emme avonaisia vedenhakupaikkoja löytäneet, mutta näitä kyllä vuodesta riippuen on olemassa. Ainakin Pitsusjärven tuvalla on aikaisemmin ollut. Meillä siis illat kuluivat lunta sulatellessa. Tähän tuleekin muistaa varata aikaa talvivaelluksilla ja kaasua tai polttoainetta riittävästi. Lunta sulattelee talvella huomattavasti tehokkaammin monipolttoainekeittimellä.
Kuonjarjoki – Kilpisjärvi – 19km – 3h
Jos toiseksi viimeinen hiihtopäivä oli ollut alamäkivoittoista, niin sitä oli myös viimeinen hiihtopäivä. Viimeinen hiihtopäivä kuluikin vaelluksille ominaisessa tunnelmassa, että on aika palata kotiin. Tämän tunteen kanssa tulee monesti oltua reissun päätteeksi, vaikka mieli kyllä hamuaa takaisin tunturille jo parin ihmisten ilmoilla vietetyn päivän jälkeen.
Pysähdyimme viimeiselle lounastauolle Saarijärven tuvalle, aikaisemman tauon pidimme Kuonjarjoen tuvalla. Saarijärven tupa on tunturihuippujen lisäksi yksi paikoista, jossa mobiiliverkot pelaavat. Yhteyksien palatessa sain kuulla myös, että minusta olisi tulossa kummisetä. Parhain yllätys, mitä olen saanut vaelluksilla yhteyksien palattua.
Hiihdon lopuksi vielä pikainen käynti Kilpisjärven luontokeskukselle hakemaan diplomit Haltin valloituksesta. Valloituksesta voi olla montaa mieltä, mutta näin diplomissa lukee.
Haltin hiihtovaellus kokonaisuutena
Haltin hiihto on suositeltavissa kaikille tunturihiihtämisestä ja talvivaelluksista kiinnostuneille, kuitenkin muistaen varautua talvivaelluksen tuomiin mahdollisiin haasteisiin. Meillä sattui matkalla whiteouttia ja moni kanssavaeltaja ei Haltille saakka päässyt vaihtelevista keleistä johtuen. Reissulle voi lähteä ilman suurempia aikaisempia pitkiä talvivaelluskokemuksia, mutta pitäen tavoitteen, kohtuulliset päivämatkat ja turvallisuuden etusijalla. Kokeneen kanssavaeltajan mukana olo ei myöskään ole pahitteeksi. Tälläkin reissulla monelta hiihtäjältä jäi huippu saavuttamatta, mutta ei se Halti ole sieltä katoamassa.
Jälkikäteen useamman talvivaelluksen jälkeen, voin todeta myös, että Haltin hiihtovaellus on ollut näistä kaikista kevein. Reissulla suksi luisti, kelit olivat pääsääntöisesti aivan hyviä eikä isompia vastoinkäymisiä sattunut. Seuraava kerta saattanee kertoa, pitääkö tämä edelleen paikkansa.
J-T
Ladattavat tiedostot:
Kuljetut päivämatkat:
תגובות